Recently in Informaatio Category

Jos meillä olisi – ja kohta on – tarpeeksi tallennustilaa ja prosessointitehoja siihen, että voisimme tuottaa automaattisesti kaikki mahdolliset kirjat (esim. alle 1000-sivuiset), niin olisiko sillä mitään merkitystä? Näin tulisi tuotettua suuri joukko hölynpölyä, mutta myös kaikki menneet ja tulevat mestariteokset. Sehän olisi siistiä.

Hyvien romaanien osuus kaikista mahdollisista peräkkäisten lauseiden joukosta olisi marginaalinen. Kenelläkään ei olisi oikeasti aikaa lukea kaikkia tuotoksia. Jolloin kukaan ei tietäisi, mitkä olisivat mestariteoksia. Ja automaattiset algoritmit eivät voisi tunnistaa hyviä romaaneja huonoista.

Eli toisin sanoen järkevintä olisi hylätä kaikki automaattiset tuotokset ja jatkaa kirjojejn kirjoittamista entiseen malliin, silläkin uhalla, että jokainen vaivalla kirjoitettu kirja olisi jo olemassa.

Jossain automaation ja inhimillisen tuotteliaisuuden välimaastossa sijaitsee ehkä myös sosiaalinen media. Olettaisin, että enempi inhimillisen tuotteliaisuuden puolella.

[Kiitos vaan Mikael Niemen mainiolle Nahkakololle (Svålhålet) tästä kaikkien maailman kirjojen tuottamisajatuksesta.]

Wired-lehdessä silmään sattui Windowsin "Life without walls" -mainos. Erikoista siinä oli se, että mainos on täynnä seiniä! Kaikkiaan kahdeksan erilaista päätelaitetta, joista yksikään ei pysty näyttämään kokonaiskuvaa tapahtumasta. Pelkkiä fragmentteja.

Jürgen Habermasin termi "yleiskatsauksettomuus" tiivistää niin kypsän modernin yhteiskunnan ongelmat kuin nykyteknologian rajoitteet.

Mulla on tapana pitää tietokonetta päällä aina. Läppäri kulkee yleensä aina mukana ja se nukkuu kiltisti ne ajat, kun kansi on kiinni. Jostain syystä tapana on kuitenkin aina bootata kone ennen kuin menen pitämään esitystä väkijoukon eteen. Kai haluan pelata varman päälle, että kone ei hyydy tai kaadu, jos olen käyttänyt sitä pari viikkoa putkeen.

Tällaisessa tilanteessa - 15 minuuttia ennen oman esityksen alkua - alkaa kuitenkin ankarasti pänniä, kun Microsoft Office halua "päivittää identiteettiä" ja mittarit etenevät niin hitaasti, että tämä identiteettityö kestää kaikesta päätellen pari tuntia. Siis mitä!? Tällainen ikkuna ilmestyy ruudulle, sitä ei voi sulkea, koska se ei ole ohjelma vaan "prosessi". Ja tässä tilanteessa ei voi olla varma, aikooko ikkuna kenties suoltaa kysymyksiä tai ääniefektejä.

Kun asensin Officen, en sitoutunut mihinkään automaattisiin identiteettipäivityksiin, enkä löytänyt keinoa, jolla tämän ominaisuuden saisi pois päältä. Nyppii. Maksoin sentään 9 dollaria Office-paketista, jotta saisin akateemisten ihmisten iloisesti lähettelemät docx- ja ppt-tiedostot auki. Mun mielestä olisi kohteliasta kysyä, ennen kuin koskee toisen identiteettiin.

Olen lueskellut Gene Smithin kirjaa *Tagging. People-powered metadata for the social web*. Ja täytyy myöntää että vaikka taggamista on tullut ajateltua paljonkin, en ole tullut aiemmin ajatelleeksi miten hallitseva toimistometafora on tietokoneilla toimittaessa, katsellaan sitä 'työpöytää' ja pistetään 'dokumentteja' 'kansioihin'. Näistä esim. kansio ja työpöytä ovat ihan täysin toimistosta lainattuja käsitteitä vailla mitään luontaista tietoteknistä tarvetta. Mitään tiedostojen ja hakemistojen hierarkiaa tai työpöytää ei oikeasti tarvita. Tietokoneilla toimittaessa tilallinen hahmottaminen on erilaista kuin toimistoympäristössä. Se, että pistää paperit kansioon ja arkistoi ne hyllyyn jättää ihan erilaisen muistijäljen kuin se, että siirtää hiirellä klikkailemalla geneerisiä tiedostojen ikoneja geneeriseltä näyttävään kansioon. Jälkimmäinen jää huonosti mieleen. Taggaaminen (Ja tälle ei tosiaankaan ole mitään vakiintunutta suomennosta. Avainsanoittaminen, tagaaminen, tägääminen, tägittäminen?) onkin aika mukava tapa pistää asioita ei-hierakiseeen järjestykseen. Oma hommansa siinäkin on, mutta kyllä se helpottaa ja ennen kaikkea nopeuttaa arkistointia ja löytämistä. Esimerkki. Mulla on talletettuna koneelle Kaarina Nikusen mainio faniutta käsittelevä väitöskirja PDF-muodossa. Se on siellä samassa "referenssi"-kansiossa, jossa suunnilleen kaikki muutkin tiedostot on, ilman mitään hierarkiaa. Tiedostolla on nämä tagit: NikunenKaarina, fanikulttuuri, fanius, fanitus, BjurströmMarko, xena, allymacbeal, uususkonnollisuus. Tagien asettamiseen ei mennyt kovinkaan kauaa aikaa. Mutta etuna on se, että nyt löydän sen tekijän, teemojen tai konkreettisten ohjelmaesimerkkien kautta. Voin löytää sen myös *yllättäen*. Ja jos kyseinen väikkäri olisi ollut mulla lukulistalla, olisin löytänyt sen myös hakemalla tagia "lukulista". Mutta tarvitseeko tavallinen tietokoneen käyttäjä tiedostohierarkiaa, työpöytää ja kansioita?